torstai 14. huhtikuuta 2016

Sisältönä selityksiä

Jaa, Miten meni noin niinku omasta mielestä. Osasta on jo kohta puoli vuotta ja minä laiska en ole koskenutkaan koko peliin kuukausiin. Jatkan hommia tänään.

Syynä siihen, että koko tarin on vain jäänyt jonnekin lojumaan on se, että en vain ole yksinkertaisesti jaksanut. Sen lisäksi tarvin muutamaan posen, joita tehnessäni meinasin tiputtaa näyttöni parvekkeelta. (Näin ihan vain tiedoksi, olen surkea tekemään kahden simin poseja ja ne tuppaavat aina menemään jotenkin vituiksi).

Olen myös harkinnut yhden oneshotin tekemistä jossakin välissä keskellä Hopea tai vasta sen jälkeen. Jos joku vielä muistaa vuoden takaisen Jos voisin olla niin kuin he -tarinan, niin sain tässä jossain vaiheessa ajatuksen lyhyestä taustatarinasta Evelle. Kiinnostaisiko ketään lukea, kuka tai oikeastaan mikä, "Eve" oikeasti oli?

Mutta kissa palailee tarinan pariin. Pysykää kanaval...internetissä!

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kuvaamisen glamouria (Välilätinä)

 Halusin vain jakaa kanssanne tämän kuvan, miltä tarinan kuvaaminen oikeasti näyttää. Ja näin bai thö vei, tuo tulipalolavastus oli kyllä ihan perseestä ja silkkaa tuskaa, kun simit eivät muuta tehneetkään, kuin juoksivat ja kiljuivat eikä mikään toiminto onnistunut. Kaiken sen tulen muokkauskin olisi ollut aika vaikeaa, eikä lopputulos olisi varmaankaan ollut läheskään yhtä hyvä. Rakennustilaan ei myöskään pääse tulipalon aikana, jotenkin simejä ei voinut enää tulen sytytettyä siirrellä mihinkään eikä OMSP:tä korjailla. Poseplayer add-on:lla olisi kyllä tosin voinut, mutta se tuppaa olemaan aika hankalaa ja jos haluaa tarkkaan simejä siirtää, niin ainakin itselläni on helpompi aina ollut ihan moveobjectsilla ja alt pohjassa niitä vääntää oikeisiin paikkoihin.
The Todellisuus